Sunnuntaikatsaus aloitti

Viikottainen Sunnuntaikatsaus aloitti 31.1.2010 ankkureina Ariel Neulaniemi ja Minna Meklin.

Tammikuun viimeisenä päivänä aloittí SuomiTV –kanavalla kristillinen ajankohtaisohjelma nimellä "Sunnuntaikatsaus”. Jokaviikkoisen puolituntisen tavoitteena on uutisoida kirkollisen kentän tapahtumia ja ilmiöitä. Lisäksi seurataan ajankohtaisia yhteiskunnallisia uutisaiheita kristillisen arvomaailman näkökulmasta. Uutistarjonta on ekumeenista.

 

- Uskomme, että tällaisella kristillisellä ajankohtaiskatsauksella on paikkansa television uutistarjonnassa, sillä kristinusko ja kirkko ovat juurtuneet syvälle suomalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan, katsauksen vastaava tuottja Thorleif Johansson toteaa.

 

Julkisuudessa monet kielteiset ilmiöt, kuten naispappeus- ja parisuhdekiistat, kirkosta eroaminen ja erilaiset skandaalit ovat saaneet hetkittäin hyvinkin paljon näkyvyyttä mediassa. Vähemmälle huomiolle jäävät silloin ne monet myönteiset asiat, joita kristillisyyden ympärillä koko ajan tapahtuu. On taloudellista, henkistä ja hengellistä auttamista, kriisitukea, kehitysapua, laaja lapsityö, vapaaehtoisten suuret joukot, uudet tavat kohdata ihmisiä. Lista on pitkä ja sillä suunnalla on paljonkin kerrottavaa.

 

- On kuitenkin tärkeää, että uutisointi perustuu tiukkaan journalismiin. Kirkon tai kristillisyyden imagon kohottajiksi emme lähde, Johansson toteaa. – Mutta taustallamme on vankka asiantuntijoiden verkosto, joten luotamme sisältömme oikeellisuuteen, hän sanoo.

 

Sunnuntaikatsauksen tuottaa TV-tuotantoyhtiö Wester Production Oy yhteistyössä Kristillisen Medialiiton kanssa.

 

Kristillinen Medialiitto on ollut yhteiskunnallinen vaikuttaja 1960-luvulta alkaen. Sen edeltäjä oli Kristillinen Radio- ja televisioliitto. Vuonna 2003 järjestön nimi muutettiin nykyiseksi vastaamaan paremmin median monipuolistuvaa ilmettä.

 

Kristillinen Medialiitto myöntää vuosittain Vuoden kristillinen mediateko-palkinnon, ja se on järjestänyt useita kertoja vuodessa media-aamiaisia yhdessä -lehden ja kanssa.

 

Medialiitto on toimijana myös helmikuun alussa aloittavassa kristillisessä nettiuutisportaalissa eli :ssä.

 

 

Lisätietoja:

 

Sunnuntaikatsaus

(avataan 31.1.2010)

 

Vastaava tuottaja Thorleif Johansson

Puhelin +358-40-865 3103

 

Uutispäällikkö Maarit Eronen

Puhelin +358-50-447 0860

 

Toimitusjohtaja Rauno Westerlund

Wester Production Oy

,

Puhelin +358-500-700 905

 

Verkkoviestin julkaisujärjestelmä