”Tapahtukoon sinun tahtosi” –sarja haastaa katsojan pohdintaan

Viisi nuorta miestä, joilla on erilaiset taustat, aloittaa samaan aikaan pappisseminaarin. Vastassa on yhteisö, joka vahvistaa ja horjuttaa nuorten miesten vakaumusta. Kuvassa vas. David Baiot, Julien Bouanich, Clément Manuel, Samuel Jouy, Clément Roussier.   Yle Kuvapalvelu

Kristillinen Medialiitto on myöntänyt Vuoden 2015 kristillinen mediateko –tunnustuksen Yle Teeman sarjalle ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Tunnustus jaetaan vuosittain tammikuun 25. päivänä.

 

”Tapahtukoon sinun tahtosi” –sarja esitettiin televisiossa syksyllä 2015, ja kaksi ensimmäistä tuotantokautta on vielä nähtävissä muutamia päiviä Yle Areenassa. Sarjan kolmas tuotantokausi esitetään kokonaisuudessaan ensi pitkäperjantaina.

 

Sarjassa viisi nuorta miestä on uuden kynnyksellä. He kaikki ovat päättäneet mennä pappisseminaariin ja omistaa elämänsä kutsumukselleen. Jokaisella on menneisyytensä. Yann on kaunosielu, joka laulaa kuin kerubi, kapinallinen Raphäel on rikkaan perheen poika, Guillaume on kokenut turvattoman lapsuuden ja Emmanuel opiskelija joka joutui jättämään opinnot kesken masennuksensa vuoksi.

 

Ovelle kolkuttaa vielä yksi elämän kolhima mies. José on juuri vapautunut vankilasta, jossa hän sovitti rangaistusta taposta mutta löysi Jumalan.

 

Oman taustan sovittaminen kirkon oppeihin on niin merkittävä kysymys, että nuorukaiset tekevät toisilleen lupauksen: koska maailma muuttuu, myös kirkon on muututtava. Nuoret pappisseminaarilaiset lupaavat olla tämän sopeuttamisen etulinjassa, sen kantava voima.

Sarjassa seurataan, miten nuorten miesten uskolle käy tuon matkan varrella.

 

- Sarjan henkilöhahmot ovat uskottavia. Heidän kipukohtansa ja elämänvalintansa törmäävät perheen, yhteiskunnan ja katolisen kirkon asenteisiin, ja leikkaavat elävällä tavalla myös kirkon ja spiritualiteetin maailmaa, toteaa tunnustuksen luovuttaja, -lehden päätoimittaja Heli Karhumäki perusteluissaan.

 

- Sarja ei ohjaa katsojaa yksiulotteisiin vastauksiin, vaan haastaa katsojan elämään jännitteet läpi itse pohtien, hän kuvaa. – Sen koukuttavia tarinoita tukee myös erinomainen kristillisen teologian ja roomalaiskatolisen kirkon asiantuntemus.

 

Kristillisen pohdinnan lisäksi sarjalla on myös yhteiskunnallinen ulottuvuus.

 

- Kristillisyys on Euroopan eettisen ja kulttuurisen arvopohjan ydintä, ja tämän perustan ymmärtäminen on yhä tärkeämpää uskontojen ja katsomusten maailman muuttuessa. Maailmanpolitiikan kriisit ja konfliktit liittyvät mitä suurimmassa määrin uskontoihin.

 

- Yle Teema on tällä ohjelmavalinnalla vahvistanut avointa keskustelua uskontojen ja katsomuksen syvämerkityksistä Suomessa ja maailmalla. Se on viesti avoimen ja demokraattisen keskustelukulttuurin sekä positiivisen uskonnonvapauden puolesta. Se on vastaisku uskontofobialle, joka vaatii uskontojen ahdistamista nurkkaan, pois julkisesta tilasta, Heli Karhumäki arvioi valintaperusteluissa.

 

Eikä sarja tee sitä helpoimman kautta.

 

Viisi nuorta miestä, joilla on erilaiset taustat, aloittaa samaan aikaan pappisseminaarin. Vastassa on yhteisö, joka vahvistaa ja horjuttaa nuorten miesten vakaumusta. Kuvassa vas. Jean-Luc Bideau ja Thierry Gimenez.   Yle Kuvapalvelu- Se luotaa katolisen kirkon kautta koko yhteiskunnan toimintaa ja valtarakenteita: käsittelee vallankäytön mätiä hedelmiä ja suljettujen yhteisöjen ongelmia, kuten pappien selibaattia, pedofiliaskandaaleja sekä ehkäisy- ja aborttikielteisyyttä.

 

- Suomessakin ajankohtaisia aiheita ovat kirkon talouden tiukkeneminen sekä suhde maahanmuuttajiin, toisten uskontojen kannattajiin ja seksuaalivähemmistöihin.

 

Päätoimittaja Heli Karhumäki ojentaa tunnustuskirjat ohjelmapäällikkö Marika Kecskemétille ja ohjelmahankkija Mari Koivuhoville.Sarjan valitsemisessa ohjelmistoon ovat vaikuttaneet Yle Teeman ohjelmapäällikkö Marika Kecskeméti sekä ohjelmahankkija Mari Koivuhovi. Niinpä myös heille luovutetaann Vuoden 2015 kristillisen mediapalkinnon tunnustuskirja.

 

- Tapahtukoon sinun tahtosi on eurooppalaista laatudraamaa ja sopii hyvin Teemalle, he toteavat.

 

- Sarja pohtii ajankohtaisia aiheita ja elämän ristiriitoja. Yhdessä jaksossa käsitellään mm. pakolaiskysymystä. Mutta ennen kaikkea se on viiden nuoren miehen kasvutarina, jonka aiheet ovat haastavia, mutta draama pitää otteessaan. Se poikkeaa valtavirrasta ja on monella tavalla ainutlaatuinen. Ja se on hyvin käsikirjoitettu ja ohjattu, tyylikäs toteutus.

 

Sarja on saanut hyvän vastaanoton. - Olemme saaneet paljon palautetta kaikenikäisiltä katsojilta. Moni katsoja kertoo tarinan puhuttelevan syvästi vakaumuksesta riippumatta, Mari ja Marika toteavat. – Se ei julista vaan haastaa ajattelemaan omaa arvomaailmaa, omaa suvaitsevaisuutta, suhdetta lähimmäiseen, omia valintoja, he arvioivat.

 


Vuoden kristillinen mediateko – taustaa


Vuoden kristillinen mediateko -tunnustus jaetaan vuosittain tammikuun 25. päivänä, joka on tradition mukaan apostoli Paavalin kääntymyksen muistopäivä.

 

Apostoli Paavali oli yksi kristikunnan tehokkaimmista ja monipuolisimmista viestijöistä. Hänessä yhdistyi neljä hyvän viestijän ominaisuutta. Hän oli oppinut, kansainvälinen, hyvä keskustelija ja julkinen esiintyjä. Ratkaiseva hetki hänen elämässään oli Kristuksen kohtaaminen tiellä Jerusalemista Damaskokseen ja sen jälkeiset tapahtumat Damaskoksessa. Niiden seurauksena hän ymmärsi saaneensa kutsumuksen julistaa evankeliumia.

 

25. tammikuuta on myös yli sata vuotta vietetyn Ekumeenisen rukousviikon viimeinen päivä.

 


TUNNUSTUKSEN TAUSTALLA


Kristillinen Medialiitto
Sana-lehti
Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Verkkoviestin


Päätoimittaja Heli Karhumäki


Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki on toiminut myös Ilta-Sanomien toimittajana, seurakuntatiedottajana ja viestintäkouluttajana, ja hän on julkaissut useita tietokirjoja.

 

 

PALKITUT HENKILÖT


Ohjelmahankkija Mari Koivuhovi


Mari Koivuhovin tehtävänä eurooppalaisten (poislukien pohjoismaiset) draamasarjojen hankinta Ylen tv-kanaville ja Areenaan. - Olen unelmatyössäni. Uskon vahvasti siihen, että julkisen palvelun television tehtävänä on tuoda nähtäväksi sarjoja eri kielialueilta ja kulttuureista, sarjoja, joita kaupallisilla kanavilla ei näytetä, Mari toteaa.

 

Yle Teeman ohjelmapäällikkö Marika Kecskeméti


Marika Kecskeméti vastaa Yle Teeman ohjelmistosta ja brändistä. - Teema on televisiomaailman helmi: elokuvalle, dokumenteille omistautunut kanava, se on kulttuurikanava, jonka ohjelmistossa on laatudraamaa valtavirran ulkopuolelta ja monilta kielialueilta, hän sanoo.

 

----

 

Vuoden 2015 palkinnon perustelut

 

 

Lisätietoja:

 

Thorleif Johansson
Kristillinen Medialiitto
Hallituksen puheenjohtaja
040 8653103



Verkkoviestin julkaisujärjestelmä