Klaus Härön tapa kertoa haastaa pohtimaan

Kristillisen Medialiiton (KML) jakama Vuoden 2006 kristillinen mediateko –tunnustus myönnettiin elokuvaohjaaja Klaus Härölle. Tunnustuspalkinnon saajan valitsi MTV3:n uutisankkuri Keijo Leppänen.

 

Keijo Leppänen perusteli valintaansa mm. seuraavasti:

 

"Elokuvaohjaaja Klaus Härö olisi ehkä ansainnut Vuoden Kristillinen mediateko –palkinnon jo pelkkien elokuviensa perusteella. Mm. paljon huomiota saaneet ja palkitut Näkymätön Elina (2003) ja Äideistä parhain (2005) heijastelevat kristinuskon syviä perusteemoja.

 

Kristillinen mediateko 2006 ei kuitenkaan tule Klaus Härön elokuvista eikä niiden kristillisistä teemoista vaan tavasta, jolla ohjaaja Härö on vuoden aikana mediassa esiintynyt. Härö ei melskaa eikä kerskaa uskollaan mutta ei myöskään jätä kertomatta, mikä hänen vakaumuksensa ja voimanlähteensä on. Härön usko ja mediaesiintyminen ovat linjassa hänen töittensä ja ilmeisesti myös arkensa kanssa.

Uutisankkuri Keijo Leppänen valitsi vuoden 2006 palkituksi Klaus Härön.

 

Elokuvaohjaaja Klaus Härön tapa kertoa uskostaan haastaa sekä kristityn että jumalankieltäjän pohtimaan hengellisiä asioita.

 

Uskovaiselle Härö on rohkaiseva esimerkki: tunnustettu ja palkittu nuori taiteilija ja rohkeasti kristitty.

 

Epäilijäkään ei voi hevin kääntää Härön ajatuksille selkäänsä; vaikka miehen uskonpohdinta on toisaalta henkilökohtaista ja varmaa, siihen liittyy paljon myös filosofisia kurkotuksia ja selittämättömiä elementtejä."

 

Kuuntele

 

Klaus Härön haastettelu ohessa. Toimittajana Mervi Ritokoski.


Klaus Härön haastattelu

Verkkoviestin julkaisujärjestelmä